Pienten lasten vanhemmilla on oikeus saada tukea ilman diagnooseja

Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua niin sanotuista "pseudohoidoista" vauva- ja lapsiperheiden palveluissa. Huolta herättävät erityisesti tilanteet, joissa ei-terveydenhuollon ammattilaiset tekevät lapsille diagnooseja ilman tutkittuun tietoon perustuvaa pohjaa ja tarjoavat niihin hoitoja.

Keskustelu on tärkeä. Mutta jos pysähdymme hetkeksi, on syytä katsoa pintaa syvemmälle: miksi näille palveluille on ylipäätään niin suuri kysyntä? Ja miksi sitten moni vanhempi kokee saaneensa hoidoista merkittävää apua?

Vanhemman hätä ei ole kuvitelmaa

Moni tuore vanhempi tunnistaa tilanteen: vauva itkee tai on muuten tyytymätön, valvottaa, eikä tunnu rauhoittuvan millään. Lääketieteellisissä tutkimuksissa ei löydy selkeää syytä. Vastaukseksi saa usein:
"Se on normaalia. Vauvat itkevät."

Vaikka väite on sinänsä totta, se ei auta perhettä arjessa. Se ei vähennä uupumusta, epävarmuutta eikä tunnetta siitä, että on yksin tilanteen kanssa. Kun tukea ei löydy virallisen järjestelmän sisältä, vanhemmat hakeutuvat sinne, mistä kokevat tulevansa kuulluksi ja saavansa konkreettista apua.

Tätä tyhjiötä täyttävät tällä hetkellä usein erilaiset ei-lääketieteelliset hoidot, joissa lapselle saatetaan "diagnosoida" esimerkiksi jumeja, kireyksiä tai muita tiloja, joille ei ole virallista tieteellistä tutkimusnäyttöä. Vanhempi kokee, että joku ottaa tilanteen tosissaan. Joku tarjoaa selityksen. Joku lupaa ratkaisun.
Se tuntuu helpottavalta.
Ja usein se myös rauhoittaa vanhempaa.

Kun vanhempi rauhoittuu, lapsi rauhoittuu

Kun vanhemman stressi laskee, myös lapsen kuormitus usein vähenee. Vauva säätelee itseään aikuisen hermoston kautta. Kun aikuinen kokee saavansa apua, ymmärtävänsä lastaan paremmin ja osaavansa auttaa, hänen läsnäolonsa muuttuu rauhoittavammaksi, jäsentyneemmäksi ja ennakoitavammaksi.

Tämä voi näkyä nopeasti lapsen käyttäytymisessä. On helppo päätellä, että juuri tietty hoitomuoto "paransi" tilanteen. Kun hoitoa vielä markkinoidaan ratkaisuna, mielikuva vahvistuu entisestään.

Todellisuudessa keskeinen vaikuttava tekijä on usein vanhemman kokema tuki, kuulluksi tuleminen ja pystyvyyden vahvistuminen, ei yksittäinen toimenpide.

Tukea pitäisi tarjota ennen kuin syntyy tarve diagnooseille

Tutkimusnäyttö tukee tätä vahvasti. Esimerkiksi Turun yliopiston FinnBrain-tutkimus osoittaa, että vanhemman stressi ja kuormitus sekä toisaalta pystyvyyden kokemus vaikuttavat suoraan lapsen myöhempään kehitykseen, säätelytaitoihin ja hyvinvointiin.

Pienen lapsen hermosto on lähes täysin riippuvainen aikuisen kanssasäätelystä. Lapsi peilaa suoraan vanhemman vireystilaa, stressisignaaleja ja tunnetilaa. Kun vanhempi saa tukea, ymmärrystä ja konkreettisia keinoja arjen tilanteisiin, vaikutus rakentaa lapsen kehityksen perustaa pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi olisi sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti perusteltua tarjota matalan kynnyksen tukea myös täysin "normaalisti" kehittyvien vauvojen perheille. Ei vasta sitten, kun ongelmat kasaantuvat tai vanhempi ajautuu epätoivoisesti etsimään selityksiä ja diagnooseja.

Vanhemmat eivät tarvitse vauvoilleen ihmehoitoja, vaan ennemminkin:

• ammattilaisen joka pysähtyy ja kuuntelee 
• tietoa siitä, mitä kehitysvaiheessa tapahtuu
• ymmärrystä lapsen säätelystä ja kuormittumisesta
• konkreettisia, yksilöllisiä keinoja arjen tilanteisiin
• kokemuksen siitä, että he osaavat ja pärjäävät
• luvan olla keskeneräinen vanhempi

Kun nämä asiat ovat kunnossa, tarve ulkoisille selityksille vähenee merkittävästi.

Kyse ei ole vastakkainasettelusta vaan vastuusta

Tämä ei ole hyökkäys yksittäisiä palveluntarjoajia tai apua hoidoista hakeneita perheitä kohtaan. Vanhemmat toimivat parhaansa mukaan siinä tilanteessa, jossa ovat. He etsivät apua, koska järjestelmä ei ole pystynyt sitä riittävästi tarjoamaan.

Kysymys on siitä, millaista tukea yhteiskuntana haluamme rakentaa lapsiperheille. Rakennammeko järjestelmän, jossa vanhempi jää yksin, kunnes joku myy hänelle selityksen? Vai järjestelmän, jossa vanhemmuutta tuetaan ennakoivasti, tutkittuun tietoon nojaten ja inhimillisesti?

Tuen saamiseksi vanhemmille ei edes tarvita uusien järjestelmien rakentamista. Laillistetuista terveydenhuollon ammattilaisista löytyy jo ammattiryhmä, jolla on tutkittua ja näyttöön perustuvaa osaamista tukea vanhempia kaikilla edellä mainituilla alueilla: aistitiedon käsittelyyn ja lapsen normaaliin kehitykseen erikoistuneet toimintaterapeutit.

Pienten lasten vanhemmilla on oikeus saada tukea ilman, että lapselle täytyy ensin keksiä diagnoosi.
Se on sekä lapsen että koko perheen etu.

Sallamaarit Ahvenainen
Toimintaterapeutti,SI-terapeutti